Wonderlust festival Helsinki,2019. info@wonderlust.fi

Role Play

Anna Natt

SAT 18:00-20:30

SUN 11:00-13:30

Osassa kauneimmista ja intensiivisimmistä sessioistani olen esittänyt jotain toista. Roolileikki on tapa irrottautua arkiminästä ja naamioitua jonkun toisen ihmisen olemukseen.

Jonkun tai jonkin toisen roolin ottaminen voi olla todella voimauttavaa. Parhaimmillaan se mahdollistaa rajoittavista ajattelutavoista vapautumisen. Rooleja voi myös käyttää välineenä sellaisten toiveiden esittämiseen, joita emme omana itsenämme tohdi pyytää.

Yksi yleinen este roolileikille on niin sanottu “esiintymisahdistus” eli tunne siitä, että ideat loppuvat kesken, roolissa pysyminen ei onnistukaan tai kesken kaiken tapahtuu täysi jäätyminen. Tässä työpajassa paneudumme roolin sisäistämiseen ja turhista odotuksista luopumiseen. Vapautumalla ennakko-odotusten taakasta mahdollistamme luovuuden ja hauskanpidon, sekä pääsemme tutkimaan kenties tuntemattomia puolia itsestämme.

Ota mukaasi asusteita ja asuja, jotka inspiroivat sinua.

Työpaja pidetään englanniksi.

Mitä työpajassa tapahtuu?

Työpajassa keskitytään tekemiseen. Käytämme erilaisia performanssitekniikoita roolihahmojen ja skenaarioiden kehittämiseen. Ohjattujen harjoitusten avulla osallistujat herkistyvät huomaamaan kehon ja mielen impulsseja, joita voi käyttää apuna hahmojen kehittämisessä. Tarkoituksenmukainen liike ja oman kehon kokeminen yhteydessä toisiin osallistujiin, esineisiin ja tilaan, valmistaa osallistujat avautumaan kohti entistä improvisoidumpia roolileikkejä.

Kenelle työpaja on suunnattu?

Työpaja on avoin kaikille ja erityisesti heille ketkä ovat kiinnostuneita roolileikeistä, mutta eivät ole vielä uskaltaneet niitä kokeilla. Työpaja soveltuu myös kokeneille roolileikkijöille, jotka haluavat kokeilla uusia keinoja rooliin asettumisessa.

Tarvitsenko työpajaan jotain välineitä mukaan, mikä olisi sopiva vaatetus, miten valmistautua työpajaan?

Työpajassa edellytetään turvallisemman seksin apuvälineitä.

 

Ei pukukoodia, mutta osallistujia kannustetaan tuomaan mukanaan inspiroivia asuja ja asusteita.

 

Työpajaan osallistuminen ei edellytä erityistä valmistautumista.

Onko työpajassa alastomuutta?

Työpajassa saattaa olla alastomuutta, mutta sitä ei edellytetä osallistujilta.

Anna Natt kouluttautui Espanjassa flamencotanssijaksi. Sittemmin Berliiniin asettunut Natt keskittyy performanssityöskentelyssään yhteistyöhön eri alojen muusikoiden ja säveltäjien kanssa.

 

Hän hakee inspiraationsa somaattisista ja nykytanssin harjoitteista kehittääkseen syvemmän ymmärryksen kehosta ja sen vivahteista.

 

Transsi- ja unitilat ovat myös keskeinen teema hänen työskentelyssään. Hän on esiintynyt Felix Ruckertin teoksessa SM - Sensual Magic, sekä kuratoinut ja esiintynyt Berliinin Xplore festivaalien “Guru Supermarket” ja “Monster & Demons” roolileikkitiloissa vuosina 2016 ja 2017.

  • Black Facebook Icon
  • Black Twitter Icon